Edellinen raportti | Seuraava raportti



22.10.2008 - Kuulumisia kampanjakentiltä - Osa I

Vaalien alla tulee kierreltyä erinäisissä vaalitilaisuuksissa ja kampanjakentillä tapaamassa ehdokkaita ja kysymässä kuulumisia. Kenttätyöhän on vaaleissa ehkä tärkein toimenkuva. Toimitus kokosi kuulumiset kentiltä kahdeksi raportiksi. Tämä on ensimmäinen osa, joka kattaa viikot 41 ja 42.

Hyppää väliotsikoihin: Vaalimökit avattiin | Elämää kolmella sepällä | Mökkejä on monenlaisia | Rokkia ja kommunismia Itäkeskuksessa




Satu Kouvalainen jakoi tiskirättejä Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla.



Urakka alkoi lauantaina 11. päivä Itäkeskuksen Tallinnanaukiolta, jossa kokoomus piti leiriä. Itä-Helsingissä kiertänyt sirkus oli käynyt jo Vuosaaressa, Jakomäessä, Kontulassa ja Myllypurossa. Itäkeskus oli tämän reissun päätepysäkki. Kattaus oli mitä tavanomaisin: kokoomuksen raidallinen koju, jossa erinäistä vaalikrääsää ja tietenkin kahvia. Ehdokkaita oli paikalla sekalainen sakki – taisipa jopa kansanedustaja Juha Hakolakin vilahtaa paikalla.

”Olen kannattannut kokoomuslaista ajatusta varmaankin viimeiset 20 vuotta”, ehdokas Ari Lanamäki perustelee puoluevalintaansa. Iivi Anna Masso taas pitää kokoomusta ”toivon puolella olevana sivistyksen puolueena”, ja on siksi liittynyt joukkoon.

Näissä kunnallisvaaleissa joukkoliikenteeseen sekä yksiöiden ja kaksioiden tarjonnan lisäämiseen keskittyvä Lanamäki myöntää, että ihmisten innostaminen vaalien alla politiikkaa on hankala homma. Ehdokkaat tai puolueet eivät voi lähteä hakemaan yksittäisiä äänestäjiä kotoa äänestämään. ”Ehkä hieman kliseen omainen lause ’pitää mennä kansan pariin’ – kyllä se ihan totta on”, hän toteaa.

Tiskiräteillä itseään mainostava Satu Kouvalainen punnitsee kampanjassaan uraa ja perhettä. Äitinä hän tuntee ongelman: ”Se, ettei vanhemmilla ole aikaa perheelleen on yksi suurimmista ongelmista yhteiskunnassamme.” Hän painottaa ongelman olevan nimenomaan valtakunnallinen, mutta pitää tärkeänä sen esille ottamista myös kunnallisvaaleissa. ”Aivan varmasti tulen olemaan ehdolla myös eduskuntavaaleissa”, Kouvalainen maalailee jo kolmen vuoden päähän.

Kampanjassaan muun muassa vapaita rantoja ja maahanmuuttajien kotiuttamista painottava Masso on ilahtunut kenttätyössä erityisesti siitä, että ihmiset ovat kiinnostuneita hänen teemoistaan. ”Mukava huomata, ettei vaalimainonta ole pelkästään iskulauseita.” Kampanjointiin myös tottuu hänen mukaansa nopeasti. ”Loppujen lopuksi se on aika kivaa.”

Ari Lanamäki muistuttaa, että vaalikeskusteluissa ja muissa on kyse ihmisten arkiasioista, eivätkä hänen mielestään äänestäjien kanssa käytävien keskustelujen tarvitse olla erityisen poliittisia. Hän sanoo keskustelevansa mielellään myös aiheista, joihin hänellä ei ole suoranaista ratkaisua. ”Jos en minä voi tehdä, niin katsotaan, onko muita tahoja, jotka voisivat.”




Kokoomuksen Ari Lanamäki oli kiertänyt ympäri Itä-Helsinkiä ennen saapumistaan Tallinnanaukiolle.



Vaalimökit avattiin
Vaalimökkien avajaisia vietettiin kolmen sepän aukiolla niin ikään lauantaina. Tälle paraatipaikalle olivat mökkinsä kasanneet vihreät, kokoomus, SDP ja RKP. Myös vasemmistoliitolla on oma mökkinsä, joka tosin sijaitsee Lasipalatsin edustalla. Keskustalla taas on ”vain” koju Paasikivenaukiolla – joka toisaalta kuvastaa puolueen laihanlaista kannatusta pääkaupungissa.

”On ollut hirveästi vientiä”, kokoomuksen Arja Karhuvaara puuskahtaa puolueensa vaalimökissä, jota myös Toivotuvaksi tituleerataan. Hän kertoo viime viikon vaalitapahtumissa olleen mukana kahdeksasta kahteenkymmeneen ihmistä, jotka olivat paikalla vain Karhuvaaraa varten. Oulunkylän tapahtumassa paikalla kävi 48 vierasta tunnin aikana. ”Se oli uskomatonta.”

Helsingissä liikkuessa ei voi olla välttymättä Karhuvaaran mainoksilta. Massiiviseen mainostamiseen Karhuvaara kertoo satsanneensa vahingossa: ”Kaksi vuotta sitten pyysin tarjouksen, mutta Helsingin kaupunki kilpailutti mainostajan ja se vaihtui. Entinen firma oli siirtänyt vanhat asiaakkaat uudelle firmalle tilaajina.” Sitten paikkoja olikin varattuna ”aina paljon”.

Fysioterapeutti kertoo odottavansa laskua kauhulla, mutta päätti kuitenkin, että ”antaa mennä vaan.” Kampanja tulee siis kalliimmaksi kuin viime kunnallisvaaleissa, jolloin kokonaissumma oli Karhuvaaran mukaan 2800 markkaa. ”Onhan se kaamean näköistä ja hävettää, enkä varmaan pidä sitä samaa punasta kaulaliinaa tuolla kaupungilla juuri sen takia. Mutta siellä ne nyt roikkuu.”

Jos Satu Kouvalaisen erikoisuus oli tiskirätti, kampanjoi Karhuvaara kosteuspyyhkeiden avulla. Hän sanoo – ironiaa käyttäen tai ei – olevansa mukana politiikassa niin kauan kuin pyyhkeitä riittää. ”Tilasin aikoinani 2200 kappaletta, mutta sainkin 22000. Pikkuinen ero oli, joka näkyi myös laskussa”, Karhuvaara päivittelee. Todellisuudessa pyyhkeet ovat fysioterapian käyntikortteja. ” Nämä mainokset ovat tarroja, jotka on liimattu päälle”, hän tähdentää.




Arja Karhuvaara (oikealla) kampanjoi puoluetoverinsa Merja Eklundin kanssa riemukkaasti.



Vihreät jatkaa eduskuntavaaleista tutulla linjallaan, eli kasvihuoneen näköisellä mökillä. Sen sisällä päivysti muun muassa ehdokas Tuomas Viskari, kunnallisvaalien ensikertalainen:

”Vihreät on se puolue, joka on esittänyt selkeitä ratkaisuja jo silloin, kun nämä ympäristöasiat eivät muita puolueita ole kiinnostaneet”, Viskari perustelee puoluevalintaansa. Muut puolueet ovat pikkuhiljaa ilmastonmuutoskysymyksen myötä tulleet vihreiden tontille, mutta Viskari ei usko tämän vievän puolueelta ääniä: ”Äänestäjät luottavat siihen, että vihreät osaa nämä asiat uskottavimmin.”

Viskari näkee Helsingin kaupunkina, ”jossa jossa on tilaa erilaisille ihmisille ja maailmankatsomuksille.” Tämä on hänen mukaansa vihreille tyypillinen teema. Näitä kohtaamisia voitaisiin sitten edistää ”vaikkapa erinäisiä kohtaamispaikkoja, kuten kirjastoja kehittämällä.”

”Näyttää siltä, että keväinen vaalirahakysymys on pelotellut näitä suuria puolueita”, Viskari uumoilee. Suuret puolueet ovat käyttäneet ennen suurempia budjetteja kuin vihreät, mutta nyt resurssit ovat pienemmät. Ja suurista puolueista puheenolllen, kokoomus ei näissä vaaleissa Viskarin mukaan kaadu. Mutta SDP:n ohi hän uskoo vihreiden menevän. ”21-22 paikkaa”, hän veikkaa.




Vihreiden Tuomas Viskari painottaa kampanjassaan "kovia arvoja" - tätä termiä tosin ironisoiden.


Elämää kolmella sepällä
Viikolla 42 pyörin aukiolla enimmäkseen yksin. On mielenkiintoista vain seurata kampanjatyötä etäältä. Ihmisiä vilisee aukiolla kellon ympäri, ja ehdokkaat ja kampanjatyöntekijät tyrkyttävät kampanjalappuja jokaiselle vastaantulijalle. Välillä syntyy jopa keskustelujakin. Ehdokkaat saavat kuulla vaikeitakin kysymyksiä ja mahdollisesti myös kritiikkiä.

Näin ekologisesta näkökulmasta ajatellen – paljonkohan paperia noidenkin painattamiseen on mennyt? Onko kyse uusiopaperista? Luulisi näiden asioiden olevan etenkin vihreille tärkeitä. Sikäli kaikki vaihtoehtoiset tavat kampanjoida – kuten tiskirätit – ovat vain hyviä ideoita. Kimmo Helistö taas oli tiistaina 14. päivä parkkeerannut kampanjapolkupyöränsä vihreiden kasvihuoneen eteen. Itse ehdokasta ei tosin paikalla näkynyt.

”Hei, minähän muistan sinut! Oltiin siellä vaali-illassa”, tyttärensä kanssa keskiviikkona 15.10. kampanjoinut Zahra Abdulla hihkaisee, ja lisää heti perään: ”kyllä harmitti!” Kolmatta kautta kaupunginvaltuutettuna istuva Abdulla nimittäin jäi hilkulla kansanedustajan paikasta. Hän olisi näin tehnyt historiaa olemalla ensimmäinen tummaihoinen maahanmuuttaja eduskunnassa. Kampanjassaan Abdulla painottaa pehmeitä arvoja, perusturvaa – sekä toki maahanmuuttajien asioita.




Vihreiden kaupunginvaltuutettu Zahra Abdulla kampanjoi kolmella sepällä tyttärensä kanssa.


Mökkejä on monenlaisia
Vaalimökit ovat toki aina oma juttunsa. RKP:n mökistä tulee mieleen lähinnä leikkimökki. Ehdokas Maria Björnberg-Enckellin mukaan (hänen haastattelunsa kokonaisuudessaan täällä) mökki maalataan keltaiseksi. Eräs ehdokkaan kanssa puhunut ohikulkija harmittelee, että puolueen ilmapallot ovat punaisia, eikä keltaisia, kuten viime vaaleissa. ”Nyt ne sekoitetaan demarien palloihin.”

SDP on edisynyt viime vuodesta, sillä silloin heillä ei ollut mökkiä ollenkaan, vaan vain pelkkä kampanja-auto. Punaisen, hieman parakkimaisen vaikutelman antavan mökin sisätilat ovat kohtuutilavat. Mutta missä legendaarinen soppatykki viipyy? Ehkä satuin paikalle vääränä ajankohtana...

Kokoomuksen viime vaaleista tuttu, nyt Talkootuvaksi ristitty mökki on mahtipontinen. Plussaa siitä, että että heidän mökkinsä on ainoa, johon on rakennettu pyörätuoliramppi, ja jossa on lista siitä, kuka ehdokas on milloinkin paikalla.

Vihreiden kasvihuonekin on tilava, jonne pääsee myös pyörätuolilla – onhan mökki katutasossa. Tavallaan se on ehkä viihtyisinkin kaikista mökeistä, sekä avara. Avaruuden tunteen luovat tosin seinät, jotka ovat läpinäkyvää muovia, eivätkä puuta.




SDP:n ja kokoomuksen vaalimökit.


Rokkia ja kommunismia Itäkeskuksessa
Mainittakoon tähän vielä jälkinäytökseksi torstai kuudennentoista päivän tapahtumat. Itäkeskuksessa sijaitsevassa baarissa, Idän tähdessä, järjestettiin SKP:n vaalitilaisuus, jonka päätähtenä oli Helsinkiin puolisentoista vuotta sitten muuttanut Tampereen rocklegenda Kari Peitsamo.

SKP:n listalla nyt neljättä kertaa komeileva Peitsamo soitti oman tuotantonsa lomassa myös muun muassa Beatlesia ja Elvistä, ja vastaili kappaleiden välillä yleisön esittämiin poliittisiin kysymyksiin. Paikalla oli myös muuta puolueen jäsenistöä, mukaanlukien puheenjohtaja Yrjö Hakanen.

Ehdin tavoittaa Peitsamon keikan jälkeen, kysymällä häneltä mahdollista ajankohtaa haastattelua varten. Sovimme tapaamisen viimeisen kampanjaviikon tiistaille, eli päivälle 21.10. Kontulan ravintola Wenlaan. Peitsamo esiintyy siellä seuraavan kerran. ”Roudaan siellä kello 18, joten nähdään silloin”, legenda sanoi.

Ensimmäisen viikon jälkeen kolmella sepällä on ollut elämää, mutta tunnelma ei ole vielä kerennyt nousemaan samanlaiseksi kuin eduskuntavaalien alla. Tietenkin luulisi ehdokkaiden kampanjoivan yhtä raivokkaasti myös ennakkoäänestysten aikana, mutta toisaalta sekin on ymmärrettävää, että viimeiset ässät paljastetaan hihasta vasta juuri ennen lokakuun viimeistä sunnuntaita.




Peitsamo jatkoi tuttua mies ja kitara -linjaansa myös Idän tähti -baarissa.


Lisää kampanjatunnelmia valokuvien muodossa täällä ja täällä.
Teksti ja kuvat: Mikael Mattila (Jan Leineberg: Ari Lanamäen haastattelu)


Keskustelu

Mitä ajatuksia oheinen raportti herätti? Onko sinulla jotain lisättävää tai kommentoitavaa?
Kommentoi ja keskustele yllä olevaan raporttiin liittyen!



KOMMENTIN LÄHETYS

Kommentin tulee olla kirjoitettu asialliseen sävyyn, ja sen tulee liittyä aiheeseen. Kaikki kommentit oikoluetaan ennen julkaisua. Ylläpito pidättää oikeuden olla julkaisematta kommenttia, jos se jostain syystä katsoo sen aiheeseen liittymättömäksi tai muuten sopimattomaksi. Myös oikeus kommentin julkaisuun lyhennettynä pidätetään. Kun kommentoit Istuntosalissa, pyrithän käyttämään aina samaa nimimerkkiä (voit käyttää nimimerkkinä halutessasi myös omaa nimeäsi)! Kommentin kirjoittaja vastaa itse kirjoituksestaan. Oma nimi on annettava ylläpidon tietoon.

Väärällä henkilöllisyydellä esiintyvä on jäljitettävissä IP-osoitteen avulla.

Oma nimi (vain ylläpidon tietoon):


Nimimerkki:


Sähköpostiosoite:

KOMMENTTI:


Palaa takaisin Raporttiosion etusivulle tästä.

vaalit2008.ISTUNTOSALI.NET © Mikael Mattila & Jan Leineberg 2008